Ajatustyötä ja mielensä muuttamista

     
Maanantaina aloitimme taaperollemme Ketogeenisen dieetin. Vielä vuosi sitten emme tienneet koko dieetistä yhtään mitään. Ei oltu koskaan kuultukaan ja nyt mittaillaan ruoka-aineita talousvaa’alla täyttä päätä. 
Ajatuksissa alkoi samalla muhia idea blogin kirjoittamisesta juurikin siksi, että asia on uusi itselle kuin lähipiirille. Kirjoittaminen auttaa selkeyttämään omia ajatuksiani ja toivottavasti saan toisillekin tätä kautta avattua paremmin, mitä dieettiin siirtyminen meille käytännössä tarkoittaa. Ehkäpä joku vastaavassa tilanteessa oleva voi myös saada vinkkejä ja tukea omille ajatuksilleen.

Pyrin kertomaan kuulumisia säännöllisesti ja jakamaan hyväksi havaittuja reseptejä kenties lukijoillekin.

Mitä se Ketogeeninen dieetti sitten tarkoittaa? Se on hiilihydraatiton ruokavalio, jossa hiilihydraattien määrä lasketaan tietoisesti alas ja elimistö ajetaan ketoosiin. Tuolloin elimistö alkaa käyttää polttoaineenaan hiilihydraattien sijasta rasvoja. Ruokavalion on tutkittu auttavan monissa sairauksissa, kuten diabeteksessa, epilepsiassa ja jopa syövän hoidossa. Vaikuttaa, ettei kukaan tarkalleen tiedä, miksi ja miten dieetti auttaa. Kuitenkin sitä käytetään ympäri maailman. 

Dieetin muotoja on erilaisia. Meillä toteutetaan MAD:ia, eli Modifioitua Atkinsin Dieettiä, jossa lasketaan vain hiilihydraattien määrä. Proteiinin ja rasvan määriä ei tarvitse laskea. Pojallamme päivittäinen hiilihydraattien määrä saa olla näin aluksi 10 g, eli noin kaksi grammaa/ateria. Siitä, mitä saa syödä ja minkä verran, kerron tarkemmin myöhemmin.

Miksi sitten päädyimme aloittamaan tuon oudon dieetin? Olemme perhe, joka rakastaa kaikkea ruokaa. Johtoajatuksemme on aina ollut, että kaikkea saa ja pitää syödä kohtuudella. Toki allergiat yms. on asia erikseen. 

Pojallamme on vaikeahoitoinen epilepsia, jota ei lääkkein ole saatu täysin hallintaan. Lyhyitä poissaolokohtauksia tulee päivittäin ja aivoissa on paljon purkaustoimintaa, mikä ei näy mitenkään ulospäin. Luonnollisesti olemme joutuneet matkan varrella miettimään eri hoitovaihtoja, joista ketogeeninen dieetti on yksi. Tässä tapauksessa dieetti on osa lääkehoitoa ja mikäli se tehoaa, kohtausten pitäisi vähentyä, ehkä jopa loppua. Yleisenä ohjeena on, että ruokavaliota toteutetaan vuodesta kahteen, jonka jälkeen hiljalleen voidaan palata entiseen. Ihmeelliseltä tuntuu, mutta valtaosalla dieetin vaikutukset jatkuvat vielä lopettamisen jälkeenkin.

 

Aluksi kun meille alettiin puhua dieetin mahdollisuudesta, olimme ehdottomasti sitä mieltä, ettemme lähde sitä kokeilemaan. Meillä oli todella pahat ennakkoluulot koko dieettiä kohtaan ja lautasmalli piirtyi hyvin tarkasti sarveiskalvoille. Mietimme, miten työlästä ruoanlaitosta tulee, kuinka ruoka tukkii kaikella rasvaisuudellaan lapsemme suonet, kuinka poikamme pahoittaa mielensä, kun ei voi syödä samoja ruokia kuin muut, ikinä enää ei voida käydä koko perheellä ravintolassa, kylään mennessä meillä on oltava talousvaaka ja/tai omat eväät mukana, miten pojan keho mahtaa reagoida noin suureen muutokseen… 

Lääkärit olivat hyvin ymmärtäväisiä ajatuksillemme, mutta aika ajoin muistuttivat dieetin mahdollisuudesta. Se on kuitenkin auttanut niin monia epileptikkoja, etenkin lapsia. Suomessakin dieettiä toteutetaan jo niin monille. 

Ravitsemusterapeutti ohjeisti, että meidän on vaihdettava näkökulmaamme ja ajatella, mikä olisi hyväksi pojan terveydelle. Koska takana alkaa olla noin kymmenen erilaista lääkeyhdistelmäkokeilua 1,5 vuoden sisällä, aloimme olla valmiita uudelle hoitomuodolle. Ajatuksiimme vaikutti vahvasti erään vertaisen neuvo, miten paljon helpompaa dieettikokeilu on tehdä aivan pienelle ihmisalulle. Entä, jos myöhemmin kokeilu ei enää ole mahdollista ja kaikki muut hoitovaihtoehdot on kokeiltu ilman apua. Eikö harmittaisi, ettei tätä kokeiltu? Näillä ajatuksilla ollaan tässä.