Dieetin aloittamisesta on kulunut reilu viikko. Monta
ahaa-elämystä on saatu kokea..
Aluksi kerron vielä sairaalapäivistämme. Koska kyseessä on
tiukka ruokavalio, se on suuri muutos keholle ja aloitetaan siksi aina
sairaalassa. Ennen osastolle menoa olisimme kaivanneet vertaisilta enemmän omakohtaisia
kokemuksia, mitä sairaalassa ollessa tapahtuu. Jännitti, kuinka pojan keho
aluksi reagoisi ja miten se näkyisi. Epilepsiakohtausten määrästäkään ei voinut
tietää, lisääntyvätkö vai vähenevätkö ne. Ravitsemusterapeutti oli kertonut
aiemmin, kuinka pienille voitiin laittaa tarvittaessa nenämahaletku, ellei
ravintoa saatu muutoin menemään. Niinpä sekin jännitti ja toivottiin, ettei
mitään ylimääräisiä toimenpiteitä tarvittaisi.
Jo viikkojen ajan ravitsemusterapeutti oli meihin yhteydessä
useita kertoja. Hän neuvoi erinäisiä tuotteita ja ruokia, joita maistatimme
pojalle etukäteen. Edeltävälle viikolle tuli monia verikokeita ja mm.
kolesteroli tutkittiin jo ennen dieetille ryhtymispäätöstä. Jatkossa näitä
tutkimuksia on kolmen kuukauden välein. Lisäksi olemme paljon yhteydessä
ravitsemusterapeutin ja neurologin kanssa.
Ennen osastolle menoa aloimme vähentää hiilihydraattien
määrää. Pois jätettiin peruna, riisi, pastat ja hedelmät. Viimeisinä päivinä
myös aamu- ja iltapuurot jäivät pois. Maidon ja piimän tilalle vaihdettiin
soijamaito ja mantelijuoma. Poikamme on ollut todella huono juomaan nesteitä,
mutta tykästyi näihin uusiin pähkinäisiin makuihin ja juomia alkoikin kulua
mukavasti.
Sairaalajakso aloitettiin aamupalalla. Äitinä olin hyvin
järkyttynyt nähdessäni ensimmäisen annoksen; noin desin verran jogurttia,
lisukkeena kermavaahtoa, ruokaöljyä ja pieni tilkka marjakeittoa. Järkytys
siksi, että poikamme on tottunut syömään aamupalaksi n. 2dl puuroa lisukkeena
marjoja ja maitoa. Miehen annoksen siis. Ero annoskoossa oli melkoinen ja pojan
kiukulta ei vältytty. Lounaan myötä tilanne ei annoskoon suhteen muuttunut ja
hoitajat alkoivat soitella ahkerasti keittiölle. Päivälliseen mennessä tilanne
oli onneksi korjautunut.
Osalle hoitajista dieetti tuntui olevan uusi asia, ja he
olivat epävarmoja tuomaan mitään extrasyömistä, vaikka ravitsemusterapeuttimme
oli ohjeistanut antamaan esim. kinkkua ja juustoa niin paljon kuin maistuisi.
Ajan myötä tämäkin asia korjaantui, eikä pojan tarvinnut olla nälässä.
Kaikkiaan olimme sairaalassa kolme päivää. Meillä oli hyvin
rauhallista, sillä mitään ylimääräistä ei ilmaantunut. Verensokeri- ja
ketoosiarvoja mitattiin sormen päästä joka ruokailun yhteydessä. Siinä kaikki
toimenpiteet tälle reissulle. Nyt mittailemme arvoja aamuin illoin ja ajan
myötä vielä harvemmin.
Suurin oppi mitä kuluneen viikon aikana on saatu, on kertoa
dieetistä eri tavoin kuin ennen; KAIKKEA SAA SYÖDÄ, määrät vain vaihtelevat.
Toki on toinen juttu, onko mitään järkeä alkaa keittämään pienen pientä
hiilarintäyteistä perunan palaa vai kannattaako sen sijaan paistaa pannulla
vaikka kasa kesäkurpitsaa.
Ongelmallisinta on ollut soveltaa reseptejä. Vaikka meillä
olisi valmis resepti, mutta siihen ei ole merkitty minkä merkkisillä tuotteilla
mahdolliset hiilihydraattimäärät on laskettu, meidän on laskettava ne uudelleen.
Eri valmistajien tuotteissa on huimat erot, joita on vain vertailtava kaupassa
ja mitattava määrät kokkaillessa, ettei hiilihydraattirajaa ylitetä. Siinäpä on
lyhyellä matikalla miettiminen..
Pojan vointi on ollut koko dieetin ajan hyvä, eikä
ylimääräistä väsymystäkään ole tullut. Päinvastoin, energiaa touhuta
vauhdikkaammin on tullut lisää. Ketoosi saavutettiin hyvin nopeasti, varmastikin
juuri tuota osastojaksoa edeltävän valmistautumisen ansiosta. Ketoarvoissa on
ollut heittelyitä, mutta ne ovat kuulemma tavallisia dieetin alussa. Valitettavasti
epikohtausten määrä on lisääntynyt, mutta katsotaan nyt maltilla, mihin
suuntaan tästä lähdetään, kunhan aivot selviävät alkushokista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti